torstai 18. helmikuuta 2016

Työntäyteisiä päiviä

Huomaa selvästi että kevät tekee tuloaan ja varsinainen kiireinen hää- ja juhlapukujen sesonki on käsillä. Liikkeessä ovi käy tiuhaan niin pukujen sovittajista kuin satunnaisista ohikulkijoista. Tämä tietää vain sitä että meilläkin on paljon hommia ja työaika pidentynyt lähes joka päivä.

Tällä viikolla olemme jatkaneen nukkeprojektia. Teimme morsiusnukelle samanlaisen tyllihameen drapeerauksineen, kuten tulevalla morsiamellakin tulee olemaan. Sulhasnukkea emme pääse vielä tekemään loppuun koska odotamme sulhasen puvusta kuvaa. Lisäksi nukkejen päät pääsemme tekemään kun selviää että minkälaiset silmät morsian nukeille haluaa.






Tällä viikolla olemme myös piirtäneet useat kaavat ja kuositelleet ne asiakkaiden mittojen ja toiveiden mukaisiksi. Lisäksi olemme leikanneet valmiita kappaleita paljon. Yhteen mekkoon tuli kaiken kaikkiaan neljä kerrosta kangasta. Ja nämäkin vain on aluskerroksia. Ensin leikkasimme tuplakerrokset seitin ohutta sifonkia, sen jälkeen jatkoimme tyllikerroksien leikkaamista. Näitä tuli kahta pituutta tuplakerrokset. Tuollaisen todella ohuen kankaan leikkaaminen ja saaminen pöydälle jo täysin suoraksi vaatii hiukan asettelua ja kärsivällisyyttä. Jos siis miettii että tuosta vaan kangas pöydälle ja leikkaamaan saa kyllä miettiä asian uudestaan :)



Sitten oli vuorossa lastenpukujen kaavojen piirtäminen, kuosittelu ja kankaiden leikkaaminen. Asiakkaat ovat 5 ja 13vuotiaat tytöt. Sama malli tulee molemmille. Rosan värinen trikooyläosa ja tyllihelma. Tuolle teini-ikäiselle mekosta tulee tietenkin jo hiukan muodokkaampi ja aikuismaisempi kuin viisivuotiaan prinsessan.




Töissä saadun innostuksen mukaan olemme jatkaneet kämpilläkin sitten vielä kouluhommien parissa. Barcelonasta hyppäämme suoraan keskelle tutkintosuoritusta ja niiden suhteen olemme hiukan valmistellet omia töitämme tällä. Havainne kuvia on etsitty ja peruskaavoja piirretty. Muita tutkinnon asioita mietitty. Tänään lehtikioskista tarttui myös mukaan muutamat lehdet. Kevyttä iltalukemista kaiken muun kiireen keskelle.



maanantai 15. helmikuuta 2016

Merceria

Barcelonassa on useita kangaskauppoja. Ei vain yhtä dominoivaa isompaa ketjua, kuten suomessa, vain useampia pienempiä putiikkeja ja isompia liikkeitä. Emme siis väitä että Suomessa ei ole kuin yksi ketju, vaan löytyy myös helmiä sieltä joukosta. Barcelonassa noita helmiä on vain enemmän, ja ne on helposti löydettävissä. Liikkeet on ympäri kaupunkia, ei keskitetysti vain tietyn alueen sisällä.
Olemme käyneet muutamassa ihastelemassa kankaiden tarjontaa. Pitsejä ja ihanuuksia on todella paljon. Ja laatu, se on pääasiassa hyvää.









Kangaskaupoissa kannattaa varautua pieneen kankaiden sokaistumiseen. Liikkeeseen mennessä kannattaa olla jokin pieni ajatus edes siitä mitä sieltä haluaa. Kirjo on valtava ja siellä ollessa haluaa muuten vain ostaa kaiken. Myös kaikenlaisia nauhoja liikkeistä löytyy jokaiselle jotakin. Muitakin työvälineitä on aika hyvin saatavilla, joskin toisinaan hintojen löytyminen on haastavaa.


Glories aukion lähellä on myös iso Encants tori. Tori on avoinna melkein joka päivä ja siellä on kirpputoritavarasta lähtien kaikkea. Myös kankaiden myyjiä siellä on paljon. Kankaat on usein samoja mitä liikkeissä mutta hinnat todella huokeita. Vain muutan euron metriltä saa vaikka ja mitä. Torilta löytyi myös nahkapaloja, isoja ja pieniä, noin 20euron hintaan per/pala. Torilla kävimme vain pikaisesti, mutta sinnekin olisi tarkoitus suunnata vielä uudestaan.






Design museo - Museu del Disseny de Barcelona

Kävimme Barcelonan Design museossa. Ja heti alkuun pitää sanoa että on todella käymisen arvoinen paikka. Ehdottomat suositukset!! Museossa on esillä mm muotoilun historiaa, graafisen suunnittelun historiaa ja erityisesti meitä suuresti kiinnostanut muodin historia joka oli kattava ja mahtava!
Muodin historian näyttely käsitteli siluetin ja muodin muuttumista ja kehitystä 1550-2015 välisenä aikana. Pukuloiston lisäksi näytillä oli torsoja jotka osoittivat jokaisen aikakauden siluetin hyvin havainnollisesti. Lisäksi oli laaja kirjo erilaisia vannehameita ja kureliivejä ja muita alusvaatteita. Näyttely oli kaiken kaikkiaan todella hieno ja antoi hyvän kokonaisvaltaisen kuvan kuinka muoti on ajansaatossa muuttunut. Mukava yksityiskohta näyttelyssä oli, että vanhojen kausien pukujen sekaan oli valikoitu yksi nykyajan muotiluomuksista joka oli saanut vaikutteita kyseiseltä aikakaudelta.

Kuvat ei tee oikeutta puvuille, mutta antaa ehkä jonkinlaista kuvaa näyttelystä. Valokuvauksessa oli tarkka turvatoimi ettei saanut mm salamaa käyttää ollenkaan ja museon valojen ja vitriinien ansiosta ei ole kaikki ihan selvimpiä. Hyvän käsityksen kuvista kuitenkin saa. Alla pieni kuvakollaasi aikakausista.































Tylliä ja pikkunukkeja

Viikko on ollut kiireinen. Niin työpaikalla kuin vapaa-ajallakin. Mutta palataan ensin työpäiviin viimeviikolla :)

Annan sai ommeltua uuden yläosan proton, nyt tuplakankaasta, ja se hyväksyttiin sellaisenaan. Mallin ja kankaan haastavuuden takia, itsessään protonkin tekemisessä meni aika paljon aikaa ja se vaati paljon keskittymistä. Mutta lopputulos palkittiin taputuksin ja hyvillä mielin.

Protojen jälkeen aloimme tekemään tyllikukkia. Aivan ihania, pehmeääkin pehmeämmästä tyllistä tehtyjä kukkia ja vöitä. Kukat onnistui heti niin kivasti että saimme tehdä niitä useammat.
Lisäksi teimme tyllivyöt. Vyöhön ompelimme nepparit sekä tyllikukan käsin kiinni.




Valmis tyllivyö häämekon somisteena

Näiden tyllikukkien lisäksi kopiomme useammat kaavat tulevia pukuja varten.

Syksyllä liikkeessä oli meidän luokkakaveri ja yksi aikaisemmalta vuosiluokalta, Melinda ja Sini. He aloittivat silloin pienen nukkeprojektin mitä meillä oli ilo saada jatkaa :)
Melindan ja Sinin blogista voi käydä katsomassa projektin aloitusta. Me ompelimme muutamat nuken vartalot ja täytimme ne. Tällä viikolla niihin olisi tarkoitus tehdä vaatteet, ihan samanlaiset mitä hääparilla itselläänkin tulee olemaan. Nuket ovat vanhaa nukkeperinnettä mikä on hääpareilla usein juhlissaan. Hääpari antaa nuket juhlissa pareille joiden haluavat menevän seuraavaksi naimisiin. Vastaisiko Suomessa morsiuskimpun heittoa osittain?

tässä nukkeraakileet vielä odottamassa kasaamista ja vaatteita